Sulje

Mitä haluaisit hakea?

Sulje

Ei näytettäviä tuotteita

Product
Määrä 0
0.00

Oma asiakastili

”Jos innostuu tuotteesta, sitä suosittelee mielellään” - Juice Plus+ haluaa suoramyyntiin luottamusta ja läpinäkyvyyttä

Suoramyyntiyrityksiä kritisoidaan toistuvasti siitä, ettei niillä ole ns. ”oikeita asiakkaita” vaan suurin osa tuotteista myydään myyntikumppaneille. Myös kasvisravinnekapseleistaan tunnettu Juice Plus+ sai äskettäin kritiikkiä tästä.

”Alalle tarvitaan luottamusta ja läpinäkyvyyttä”, vaatii Juice Plus+:n Pohjoismaiden myyntija markkinointijohtaja Regina Flittner.

Globaali ja pitkäaikainen läsnäolo, laadukkaat tuotteet ja yksinkertainen liiketoimintamalli.

Siinä kolme tekijää, joiden ansioista amerikkalaislähtöinen terveystuoteyritys Juice Plus+ tavoittaa tänään satojatuhansia tyytyväisiä asiakkaita ja myyntikumppaneita ympäri maailmaa, arvioi Juice Plus+:n Pohjoismaiden myynti- & markkinointijohtaja Regina Flittner.

Jay Martin perusti nykymallisen Juice Plus+ -yrityksen vuonna 1993 Tenneseessä, USA:ssa. Reilun 25 vuoden aikana yhtiö on laajentanut Hyvinvointituotebusinestään kymmeniin maihin ympäri maailmaa. Suomessa Juice Plus+ -tuotteita on ollut saatavilla jo yli 15 vuotta.

”Terveys- ja hyvinvointiala on yksi 2000-luvun kilpailluimmista. Se, että olemme onnistuneet saavuttamaan vankan aseman markkinassa, vaatii jatkuvasti kehittyvän tuotevalikoiman sekä kestävän ja kannattavan yritysfilosofian, johon asiakkaamme ja kumppanimme uskovat ja haluavat sitoutua”, Flittner kertoo. 

Hänen mukaansa Juice Plus+:n menestyksen ovat mahdollistaneet pitkäaikaiset ja henkilökohtaiset asiakassuhteet, joiden luomiseen ja ylläpitämiseen yrityksessä on panostettu perustamisesta lähtien. Asiakaskeskeisyydellä on suuri rooli siinä, millaiseksi yritys on nykyään muovautunut.

”Pyrimme jatkuvasti löytämään uusia tapoja innostaa ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin ja rakentamaan sitä tukevaa yhteisöä. Perusarvomme pitkäikäisyydestä, aitoudesta, laadusta, yhteisöllisyydestä, lähestyttävyydestä ja yksinkertaisuudesta ovat pysyneet samoina alusta asti”, Flittner sanoo.

Yksinkertainen liiketoimintamalli

Juice Plus + -tuotteita markkinoidaan pääasiassa suoramyynnin keinoin, kuluttajilta kuluttajille suosittelemalla. Ns. C-to-C -liiketoimintamallissa (consumer to consumer) on tyypillistä, että myyntikumppanit ovat samalla myös itse asiakkaita.

”Juice Plus +:n kohdalla myyntikumppaneillemme myyminen vastaa kuitenkin pienintä osuutta myydyistä tuotteista asiakkaiden saadessa leijonanosan”, Flittner huomauttaa.

Tämä on Flittnerin mukaan mahdollista siksi, että Juice Plus+ toimittaa tuotteet suoraan asiakkaille, ei myyntikumppanien kautta. Joissakin suoramyyntiyrityksissä kumppaneiden on rahoitettava toimintaa ostamalla tuotteet etukäteen ja säilytettävä niitä yksityisesti. Juice Plus+ ei toimi näin, vaan yritys vastaa itse tuotteiden käsittelystä ja toimittamisesta sekä maksuliikenteestä. Tämä paitsi suojaa kumppaneita, tekee tilausten käsittelystä suoraviivaista asiakkaille. 

”Kumppaneidemme tehtävänä on keskittyä täysin asiakassuhteiden kehittämiseen ja asiakaspalveluun. He eivät tee ennakkomaksuja tai osta tuotteita etukäteen”, Flittner painottaa.

Omistautuneesta asiakkaasta myyntikumppaniksi

Juice Plus+ -tuotteidenkaan kohdalla ei ole kuitenkaan harvinaista, että omistautuneista asiakkaista tulee ajan mittaan myyntikumppaneita.

”Kumppanimme jakavat perusarvomme ja näkemyksemme terveellisistä elämäntavoista. Samalla he näkevät mahdollisuudet, joita liiketoimintamalli voi heille tarjota: joustavan mahdollisuuden työskennellä kotoa ja ansaita lisätuloja”, Flittner sanoo.

Hänen kokemuksensa mukaan Juice Plus+:n asiakkaat haluavat jakaa terveellisen elämäntyylin etuja toisten kanssa. Myös sosiaalinen media on muuttanut viime vuosina myynnin ja markkinoinnin kenttää ja mahdollistaa aivan uudella tavalla kuluttajien välisen kanssakäynnin ja suosittelun.

”Kuka tahansa, joka on innostunut jostakin tuotteesta, suosittelee sitä mielellään. Asiakkaamme ovat osa yhteisöä, joka auttaa ja tukee, jos haluaa esimerkiksi pudottaa painoa tai alkaa keskittyä omaan hyvinvointiin. Tällaista et löydä kaupasta.”

Kumppanit saavat tarkat ohjeet

Flittner kertoo, että suoramyyntiyrityksen yksi tärkein tehtävä on auttaa itsenäisiä myyntikumppaneita toimimaan lakisääteisten määräysten viidakossa. Juice Plus +:lla on selkeät toimintaohjeet, joiden auttavat kumppaneita ja yritystä suojaamaan Juice Plus+ - yrityksen, Juice Plus+ -tuotemerkkien ja kumppaneiden sekä asiakkaiden mainetta. 

Säännöt määrittelevät selkeästi, mitä Juice Plus+:sta saa tai ei saa sanoa. 

”Itsenäiset kumppanimme hyväksyvät toimintaohjeet vuosittain. Meille on todella tärkeää, että jokainen toimii brändin laadun mukaisesti.”

Toimintaohjeet sisältävät liudan sääntöjä, kuten kiellon sairauksia tai lääketieteellisiä väittämiä koskevista lausunnoista. Säännöissä on kielletty myös esimerkiksi painonpudotuksen lupaaminen. Tiettyä tulotasoa ei myöskään saa mainostaa tai luvata. 

”Tuotteemme on tarkoitettu kannustamaan terveelliseen ja tasapainoiseen elämäntyyliin ja auttamaan asiakkaita saavuttamaan henkilökohtaiset tavoitteensa. Se on visio, jota haluamme jakaa maailmalle”, Flittner sanoo.

Lisää luottamusta ja läpinäkyvyyttä

Flittner kiteyttää, että Juice Plus+ haluaa luoda luottamusta ja läpinäkyvyyttä, minimoida riskit sekä varmistaa, että sen kumppanit voivat luottaa verkoston vakauteen ja yhtenäisyyteen.

Yhtiö on Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:n jäsen, joka (ASML) taas on jäsenenä Euroopan suoramyyntiliitossa FEDSA:ssa ja maailman suoramyyntiliitossa WFDSA:ssa. ASML on mukana laatimassa alan kansainvälisiä pelisääntöjä ja huolehtii Suomessa alan pelisääntöjen kehittämisestä. 

”Juice Plus + on ASML:n jäsenenä sitoutunut noudattamaan ko. pelisääntöjä, muun muassa ASML:n suoramyynnin yritysohjeistoa”, Flittner sanoo.

FAKTABOKSI
Juice Plus +

• Juice Plus+- ja Juice Plus+ Premium -kapselit sisältävät tiivistettyjä, tuoreena käsiteltyjä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja suoraan maatiloilta.
• Erityinen mehustus- ja kuivausprosessi poistaa kasveista veden ja käyttökelvottomat osat sekä varmistaa, että kasviaineet tiivistetään huolellisesti. Tämä tarkoittaa, että suurin mahdollinen määrä ravintoaineita säilytetään niiden luonnollisessa ympäristössä.
• Juice Plus + -kapseleita valvoo SGS INSTITUT FRESENIUS, joka on yksi johtavista kemiallisten laboratorioanalyysien tarjoajista Saksassa.
• Tuotteilla on myös Informed Choice -sertifikaatti
• Kapseleiden lisäksi valikoimassa on erilaisia ateriankorviketuotteita kuten kasvisproteiinijauheita smoothieen, patukoita ja keittoja. Tutustu tuotteisiin: www.juiceplus.com

Julkaisija: Juice Plus+ Media:
Natiiviartikkeli Kauppalehti Studiossa
Julkaisupäivä: 7.4.2020
Status: Editoitu Alma Brand Studiossa / Minna Laaksola